info@stundars.fi

Sundomin kyläyhdistys on Vuoden Gunnar 2020

Vuoden Gunnar 2020 on Sundom bygdeförening! Yhdistys toimii museonperustaja Gunnar Rosenholmin hengessä huolehtimalla Sundomin museoalueesta ja toimimalla monipuolisesti, ajankohtaisesti ja merkityksellisesti niin kyläläisten kuin museokävijöiden hyväksi. Yksi yhdistyksen tärkeimmistä tavoitteista on luoda viihtyisyyttä 2 500 kyläläisen keskuuteen asuinalueella, joka on yksi Vaasan kaupunginosista.

Vuonna 2018 yhdistys otti kolmen vuoden neuvottelujen jälkeen kylän museoalueen ohjat käsiinsä Vaasan kaupungilta. Pitkän aikaa alakynnessä ollut kunnossapito ei ollut lannistanut talkooväkeä, joka heti samana syksynä raivasi pois kolme lava-autolastillista vesakkoa ja valmisti uuden parkkialueen. Seuraavana vuonna peruskorjattiin kaksi kattoa ja infotaulu asetettiin paikoilleen. Lisäksi kesällä 2020 korjattiin kaksi kattoa lisää, peruskorjattiin tuulimyllyä ja vietiin lisää lava-autolasteja vesakkoa. Kesän 2021 työlista näyttää yhtä pitkältä. Kaikkien museoalueen ohi päivittäin kulkevien kyläläisten ja muidenkin on ollut ilo seurata alueen muutostöitä. -Tavoitteena on kehittää museoaluetta koko kylän parhaaksi, sanoo puheenjohtaja Kjell Nybacka.  

–Sundomissa on helppoa työskennellä rakentavasti ja päämäärätietoisesti, Nybacka jatkaa. He ovat yhdessä hallituksen ja koko yhdistyksen kanssa kokeneet merkitykselliseksi sen, että museoaluetta suojellaan kuten aiemmin eli kyläläiset itse satsaavat aikaa ja vaivaa alueen säilymiseksi myös tulevaisuudessa. Nybacka on, Stundarsista inspiroituneena, siirtänyt useita puutaloja Sundomiin asuin-ja ulkorakennuksiksi. Tällaista kokemusta ja tietoa tarvitseekin Sundom bygdeföreningissä toimiva puheenjohtaja.

Kyläyhdistyksestä tuli museoalueen uusvanha omistaja, jona aiemmin toimi siis Vaasan kaupunki aina siitä lähtien, kun Sundom liitettiin Vaasaan eli vuodesta 1973. Museoalueen seitsemän rakennuksen ja tuulimyllyn lisäksi yhdistys omistaa Södersundin myllyn, sotilastorpan, kalastajasaunan, venevajan, Öjbergetin luontopolun ja ei yhtään vähempää kuin vierailukeskus Meteoriihen. Yhdistys myös hallinnoi näitä kohteita. Meteoriihestä on sen 12 olemassaolovuotensa aikana tullut menestystarina lähtökohtanaan Suomen kaunein meteoriittikraatteri. Sundom bygdeföreningissä työ on jaettu eri osa-alueisiin, jotka ovat Historia ja museo-osasta, Ympäristöosasto, Meteoriihi ja Murmursunds Allehanda-julkaisu. Lehteä Murmursunds Allehanda on keskeytyksettä julkaistu 67 vuoden ajan!

Sundom bygdeförening osallistui useisiin Stundarsin kursseihin ja projekteihin vuoden 2020 aikana.

Vuoden Gunnar palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2012 Stundarsin museon perustajan Gunnar Rosenholmin (1912–1999) syntymän 100-vuotisjuhlan yhteydessä. Palkinto annetaan henkilölle, ryhmälle tai järjestölle luovasta ja inspiroivasta työstä Stundarsin ja Rosenholmin hengessä. ”Hengellä” ymmärrämme laajasti työtä korjausrakentamisen, käsityön, museopedagogiikan tai kuvataiteen alalla.

Vuoden Gunnar-nimitys on aikaisemmin myönnetty:

Vuonna 2012 koordinaattori Annina Ylikoski, lastenkulttuuriverkosto BARK/Pohjanmaan liitto
Vuonna 2013 kotiseutututkija Bengt Brors, Sulva
Vuonna 2014 kuvataiteen asiantuntija ja yli-intendentti Berndt Arell, Ruotsin Kansallismuseo
Vuonna 2015 korjausrakentajat Andrea ja Eddie Österåker, VästerhankmoVuonna 2016 käsityöläinen, kehräysmestari ja bloggaaja Barbro Heikinmatti, VöyriVuonna 2017 Maalahden Veteraanitraktorikerho, Maalahti

Vuonna 2018 valokuvaaja Gunnar Böckman, Vaasa

Vuonna 2019 sisustusnikkari ja Björkökaappiasiantuntija Jarl Nystrand, Björköby