Ruuvipuristin on valmistettu käsin kokonaan puusta. Esine koostuu C-muotoon kasvaneesta tukevasta oksanpalasesta (noin 17 x 17 cm).  Toiseen sakaraan on porattu n. 2,5 cm reikä. Reiän läpi on ruuvattu noin 21,5 cm pitkä puusta tehty ruuvi jonka päässä litteä kädensija. Ruuvin kierteet on tehty käsin yksinkertaisen kierretyökalun avulla.  Nikkari on käyttänyt esinettä puristamaan yhteen kahta puuosaa liimaamisen ajaksi. Nikkarin tuvassa Stundarsissa, missä ruuvipuristin riippuu katosta, on useita samannäköisiä työkaluja rivissä.

Arkinen esine ei sinänsä ole kovin uniikki, mutta siihen liittyy viehättävä, ja meille museolaisille myös opettavainen tarina. Tarinan kertoi museomies Gunnar Rosenholm vuonna 1972 aloittavalle rakennusmestarille Peter Båskille (sittemmin Stundarsin pitkäaikainen toiminnanjohtaja).

Vastavalmistuneena kansakouluopettajana Sulvalla vuonna 1938 Gunnar Rosenholm keksi pyytää oppilaitaan tuomaan kotoaan talonpoikaisesineitä kouluun perustettavan museokokoelman kartuttamiseksi.  Kun museoesineitä oli kerätty jonkin aikaa, Rosenholmin mielestä kokoelmasta puuttui 1700-luvun esineistöä. Rosenholm lupasi Fazerin parhain-karamellipussin (markkinoilla vuodesta 1935) niille oppilaille jotka toisivat 1700-luvun esineitä kotoaan kouluun. Siihen aikaan ikioma karkkipussi oli varmaan aikamoinen houkutin monelle koululaiselle.

Karamellipussin houkuttamana eräs koululainen etsi sukutalostaan esinettä jonka avulla voisi saada luvatun palkkion. Sukutalossa, joka sijaitsi Sulvan kirkonkylässä, oli asunut taitavia nikkareita useassa sukupolvessa, joten talosta löytyi paljon vanhoja puutyökaluja. Oli kuitenkin vaikea todentaa olisiko joku niistä nimenomaan 1700-luvulta. Tämä ei kuitenkaan lannistanut koulupoikaa, vaan hän poltti 1700-luvun vuosiluvun ruuvinpuristimeen ja vei sen kouluun. Opettaja Rosenholm, joka silloin vielä oli kokematon museomiehenä, oli hyvin tyytyväinen lahjoitukseen ja poika sai  luvatun palkkion. Tarina ei kuitenkaan kerro pystyikö poika nauttimaan väärin perustein saamastaan palkkiosta.

Ilmeisesti omatunto piinasi koulupoikaa hitusen, koska aikuisiässä hän tunnusti tekonsa Rosenholmille. Väärennetty vuosiluku poistettiin esineestä ja esineluettelossa ei mainita esineen ikää eikä viitata tapahtuneeseen.  Pitkän museo-uran jälkeen Rosenholm pystyi lämmöllä ja huumorilla kertomaan pojan kujeesta hauskana tarinana muitten joukossa.

Valokuva: Peter Båsk

Teksti: Annika Harjula-Eriksson