info@stundars.fi

Muistotaulu

26. kesäkuuta 1895 tapahtui erittäin traaginen onnettomuus Vaskiluodon ulkopuolella, jolloin neljä nuorta sundomilaismiestä kuoli venematkan aikana. Tämän tapahtuman muistoksi painettiin tämä ”lehtinen” ja luultavasti joku lähiomainen teki tilauksen. Stundars on saanut taulun lahjana neiti Edit Ahlbäck´ltä vuonna 1970 ja se on lähtöisin ´Årris-Johanneksesta”, Torsilta Mobackenilta, Östersolfista.

Taulun on mitoiltaan 51 x 39 ja se on painettu F.W Unggrenin kirjapainossa Nikolainkaupungissa, eli Vaasassa. Museon kokoelmista löytyy lisäksi kaksi samantapaista muistotaulua vuodelta 1894 ja 1909, joista myös jälkimmäinen on painettu Unggrenilla. Johdantona on uskonnollinen teksti jota seuraavat surmansa saaneiden nimet sekä surevat. Alimmaisena on runo tai mahdollisesti virsi.

1800-luvun alkupuoliskolta löytyy säilyneenä joitakin käsintehtyjä kiitostauluja. Nämä muistuttavat suunnittelultaan Vaskiluodon muistotaulun ulkonäköä. Voidaan olettaa, että painetut taulut ovat jatkoa kiitostaulujen perinteelle ja että 1800-luvulla oli mahdollisuus tehdä painotuotteita kohtuulliseen hintaan.