info@stundars.fi

“Kosmopolit” kirjoituskone

Kevään 2013
aikana Stundarsissa on työskennellyt osa-aikainen esinekonservaattori, jonka
tehtävänä on ollut hoitaa museon esinekokoelmaa. Monet 40-vuotiaan museon
esineistä ovat olleet näytteillä museomökeissä, niille epäsuotuisissa
olosuhteissa, jo vuosikymmenten ajan. Esineet ovat puhdistuksen ja
konservoinnin tarpeessa jotta säilyisivät myös tulevaisuudessa. Kevään aikana
konservaattori Reet Brido on keskittynyt metalliesineisiin, jotka usein ovat
ruosteisia johtuen lämmittämättömien mökkien kosteudesta. Monimutkaisin ja
eniten aikaa vaatinut konservoitu esine on harvinainen kirjoituskone, joka
koostuu kymmenistä liikkuvista osista, jotka kaikki on puhdistettu erikseen. ”Kosmopolit”
–kirjoituskone on osa Maalaiskaupan Postikonttori-interiööriä.

Stundarsin
esineluettelossa ei ole muuta tietoa kirjoituskoneen taustasta, kun että se on
rouva Edit Rosenholmin (1888 -1981) lahjoittama. Edit oli museon perustajan ja
monivuotisen intendentin, Gunnar Rosenholmin (1912 – 1999), äiti. On mahdollista
että kirjoituskone on ollut Editin apen, Gunnarin isoisän, omistuksessa. Appi
oli menestyksekäs liikemies Turussa. Ehkä Gunnarin mielestä kirjoituskone
fyysisenä esineenä sopi Stundarsin postikonttori-interiööriin, vaikka sillä ei
varsinaisesti ollut mitään yhteyttä Sulvaan, – ja pyysi äitiään lahjoittamaan
sen museolle?

Kirjoituskonemekanismin
perustana on neliskulmainen mustaksi maalattu valurauta-kehys (22×32 cm), joka
seisoo neljän koristeellisen messinginvärisen valurautajalan varassa. Kehykseen
on kiinnitetty levy kullanvärisellä tekstillä: ”NEUE PATENT SCHREIBMASCINE
”KOSMOPOLIT” ALLEINIGE FABRIKANTEN GUHL & HARBECK, HAMBURG”. Koneen
liikkuvat osat ovat niklattua metallia. Koneessa ei ole näppäimistöä, kirjoitusmerkit
valitaan yksitellen liikuttelemalla vipua edestakaisin sivusuunnassa, painamalla
vipua alas valittu merkki painetaan paperille. Koneessa on 90 erilaista
kirjoitusmerkkiä, kahdessa rivissä.

Kuminen,
puolikuunmuotoinen kirjasinlevy (puuttuu Stundarsin koneesta) on helposti vaihdettavissa.
Uutena, kirjoituskoneen mukana tuli kuusi kirjasinlevyä. Koneella
kirjoittaminen oli hidasta puuhaa, valmista tekstiä syntyi päivän aikana
ainoastaan muutama sivu. Kirjoitetun tekstin laatu oli kuitenkin huomattavasti
parempaa, kuin tavallisella kirjoituskoneella kirjoitettu ja väitetään vastaavan
lähinnä painettua tekstiä.

Heinrich Hermann
Guhl ja Christian Friedrich Harbeck perustivat yrityksen Guhl & Harbeck Hampurissa,
Saksassa vuonna 1867. Alussa valmistettiin ompelukoneita, ja tehtaasta tuli
alansa johtavia yrityksiä. Kirjoituskoneiden valmistus aloitettiin ”Hammonia”
nimisellä mallilla vuonna 1882. Guhl & Harbeck sai patentin kehittämälleen ”Kosmopolit”
–kirjoituskoneelle heinäkuussa 1887 ja sen myynti kotimaan markkinoilla alkoi
seuraavan vuoden lopussa. ”Kosmopolit” konetta valmistettiin noin vuoteen 1903.
Kirjoituskonetta ei valmistettu suuria määriä, joten se on nykyään
harvinaisuus.

Teksti ja valokuva: Annika Harjula-Eriksson