Kestävä kehitys
Stundars on monen vuoden aikana tehnyt työtä kestävän kehityksen eteen. Palkintona tästä työstä Stundarsille myönnettiin joulukuussa 2022 Suomen luonnonsuojeluliiton Ekokompassi-ympäristösertifikaatti. Jatkuva työmme kestävän kehityksen eteen on palkittu ja Stundarsille on huhtikuussa 2023 myönnetty Visit Finlandin Sustainable Travel Finland -merkki.
Gunilla Sand on Stundarsin museonjohtaja ja hän näkee kestävän kehityksen tärkeänä osana kokonaisvaltaista museotyötä:
“Ulkomuseona säilytämme ja näytämme ruotsinkielisen Pohjanmaan käsitöitä, rakennusperintöä ja perinteitä, jotka ovat kulttuuriperintöämme. Museotyö ei ole vain menneen käsittelyä vaan se on yhtä lailla kulttuuriperinnön näyttämistä, selventämistä ja sille merkityksen antamista tänään. Sertifiointi on auttanut meitä tekemään tämän prosessin näkyväksi.”
Ympäristösertifiointi on edennyt samanaikaisesti monen muun alueen vierailukohteen kanssa, Visit Vaasan ollessa kantavana voimana. Rakennusvastaava Jonathan Hemming on myös Stundarsin ympäristövastaava ja hän on iloinen, että tärkeä välietappi on saavutettu:
“Isoksi osaksi on kyse siitä, että saamme tunnustuksen pitkäaikaisesta ympäristötyöstä. Mutta yksityiskohtainen läpikäynti, joka nyt tehtiin, synnytti uusia ajatuksia ja parannusehdotuksia, jotka otamme huomioon työssämme.”
Kestävästä kehityksestä tulee yhä tärkeämpää matkailualalla, ja esimerkiksi Visit Finland ei enää tulevaisuudessa markkinoi kohteita, jotka eivät ole STF-sertifioituja. Stundars on liikkeellä hyvissä ajoin ja toivottavasti muutkin alueen matkailuyritykset lähtevät mukaan niin, että Pohjanmaa nähdään houkuttelevana matkakohteena myös tulevaisuudessa.

Stundarsin ympäristölupaus
Olemme tarkkoja tavaroiden ja palvelun käytössä. Tehdessämme ostoksia rakennustyöhön tai tapahtumiimme, valitsemme ensisijaisesti ympäristöystävällisiä ja paikallisia tuotteita ja palveluita. Pidämme huolta rakennusosista ja -materiaaleista, kierrätämme ja myymme eteenpäin sen, mikä on meille tarpeetonta.
Parannamme rakennusten energiatehokkuutta. Korjaamme kylmäsillat ja lämpövuodot ja laskemme käyttämättömien rakennusten lämpötiloja. Osa rakennuksistamme lämmitetään uusiutuvalla bioenergialla paikallisesta maalämpöverkosta.
Jaamme tietoa kestävästä kehityksestä. Opetamme koululaisille miten eletään vähemmillä resursseilla, pidämme luentoja miten talo säilyy 100 vuotta ja ympäristötyön tärkeydestä asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa.
Pidämme huolta paikallisesta luonnosta. Turvataksemme luonnollisen, myrkyttömän ympäristön kotoperäisille kasveille ja hyönteisille, taistelemme vieraslajeja vastaan ja autamme lajirikkautta palautumaan. Haluamme, että museoalueemme on keidas luonnon monimuotoisuudelle.
Olemme kestävän matkailun kohde

Huhtikuussa 2023 Stundarsin hakemus olla osa Sustainable Travel Finlandin verkostoa hyväksyttiin. Verkosto on kansallinen kestävän matkailun ohjelma, jota Visit Finland hallinnoi. Osana kriteereitä on tehty strategiat siitä, miten teemme töitä ekologisen, sosiaalikulttuurisen ja taloudellisen kestävyyden eteen.
Lisäätietoa Visit Finlandista löytyy tämän linkin kautta. (englanniski)