Naisia karstaamassa lampaanvillaa ja kehräämässä lankaa villasta on näky joka usein kohtaa Stundarsin museokävijöitä. Harvemmin kävijöillä on mahdollisuus seurata koko villalanganvalmistusprosessia – raakavillasta valmiisiin villalankavyyhteihin. Kehrätessä rukki vetää langan puolalle eli rullalle.  Kun rulla on täynnä, se vaihdetaan tyhjään ja kehräämistä jatketaan. Kun täysiä rullia on tarpeeksi, rullat laitetaan niille

Haulipihdit tulivat Stundarsiin osana suurempaa lahjoitusta, kun messinkivalimorakennus sisältöineen siirrettiin Sundomista. Ole Norrgård lahjoitti 1970-luvun alussa isoisänsä, Werner Häggqvistin messinkivalimon Stundarsille. Menneen kesän aikana messinkivalimon esineet on järjestetty ja luetteloitu digitaalisesti. Ole itse on osallistunut tähän työhön kertomalla esineistä luetteloijalle. Suurin osa lahjoitukseen kuuluvista esineistä liittyy suoraan messinkivalimotoimintaan, mutta joukosta

Maitosarvi ja maitosarven pidike ovat kaksi alkuperältään erillistä esinettä. Stundarsin Myllärintupaan rakennetussa museo-interiöörissä ne muodostavat kuitenkin toiminnallisen parin.  Maitosarvi ”tutti” on tehty koverretusta lehmänsarvesta jonka päähän on kiinnitetty nahkapala. Maitosarven pidike ”sarvenrenki” on veistetty litteästä alaspäin kapenevasta puupalasta joka on taivutettu L-muotoon. Leveämmässä päässä on suurehko reikä johon sarvi ripustetaan.

  Kirjonta oli suosittu käsityö porvariston naisten parissa 1800-luvun loppupuoliskolla, ja silloin kehitettiin useita uusia kirjonta teknikoita ja –malleja. Valkokirjonta on yleisnimitys erilaisille kirjontatavoille, jotka on perinteisesti valmistettu valkoisella langalla valkoiselle kankaalle. Stundarsin kokoelmista löytyy useita valkokirjontatekstiilejä, esimerkiksi pöytäliinoja, petivaatteita ja pyyheliinanpeittoja. Valkokirjontaa on tässä valittu edustamaan pieni kapea pöytäliina

Elokuun kuukauden esine on merkkausliina joka on kehystetty ajelleen tyypillisellä puukehyksellä. Profiloitu koivukehys on petsattu punavivahteisella sävyllä ja sillä on mustat neliöt nurkissa. Taulu, kehys mukaan lukien, on kooltaan 36,5 x 40 cm, kehys on 4,5 cm leveä. Merkkausliina on kirjailtu pienin ristipistoksin vaaleanpunaisella, sinisellä, punaisella, ruskealla ja vihreällä villalangalla

Heinäkuun kuukauden esine on kulmakaappi, 1800-luvun pohjalaistalon tupaan kuuluva huonekalu. Vuodelta 1850 oleva kaappi on sinänsä uniikki antiikkiesine, mutta tässä huomioidaan tarina siitä kuinka se päätyi Stundarsin Myllärintupaan. Tarinasta käy ilmi kuinka pohjalaiset 1950-luvulla arvostivat talonpoikaisesineitään ja kuinka antiikkikeräilijä saattoi löytää haluamiaan aarteita. Seinälle ripustettu kulmakaappi on muodoltaan korkea ja

Pikiöljyn säilytysastia on pieni ylöspäin kapeneva puutynnyri, 28,5 cm korkea, pohjan halkaisija on 20 cm ja kannen 16 cm. Tynnyrin vanteet ovat ylhäältä ja keskeltä puiset, alareunassa tynnyriä pitää koossa voimakas rautavanne.  Kantokahva on tehty paksusta rautalangasta joka on kiinnitetty tynnyrin yläreunaan. Kanteen on porattu pieni reikä, yksinkertainen puutappi toimii

Stundarsin Sotilastorppaa sisustettaessa 1990-luvun alussa museon perustaja ja monivuotinen intendentti Gunnar Rosenholm selvitti perusteellisesti millä tavalla vastaavanlainen torppa olisi saattanut olla sisustettuna 1700-luvun lopussa. Häntä kiinnostivat erityisesti kerrossängyn tekstiilit. Rosenholm oli keruumatkoillaan 1950-luvulla nähnyt vanhan räsyryijyn Raippaluotolaisessa verkkoveneessä. Hänen tutkimuksensa osoitti, että 1700-luvulla ainoastaan talonpojilla ja säätyläisillä oli varaa villanukkaisiin

Vyö on ostettu museolle vuonna 1972 sadalla markalla. Myyjä oli rouva Agnes Westerholm Raippaluodosta. Mustaan nahkahihnaan on pujotettu 29 reiällistä messinkisolkea. Lukkosoljet on lävistetty hevosenkenkien muotoon, jotka on etupuolelta koristeltu punssatuin ”häränsilmin” tai pistekehin. Lukkosoljessa on myös rengas tupakkakukkarolle. Vyö on harvinainen pohjalaisissa yhteyksissä, koska siinä ei ole mitään riippuvia

Tämän tekstiilityövälineen lahjoitti museolle Vendla Pått jo vuonna 1938. Haarukka, johon on riipustettu vuosiluku 1865, on 14 cm pitkä ja 2mm ohut ja siinä on pyöreä reikä keskellä. Haarukan avulla näperreltiin, letitettiin tai solmittiin nauhaa ja punosta, joita käytettiin kengissä tai puvuissa. Nauhaa voitiin käyttää esimerkiksi leninkien reunaompeleiden sisällä tukemassa