info@stundars.fi

Maitosarvi ja sarvenrenki

Maitosarvi ja maitosarven pidike ovat kaksi alkuperältään erillistä esinettä. Stundarsin Myllärintupaan
rakennetussa museo-interiöörissä ne muodostavat kuitenkin toiminnallisen
parin.  Maitosarvi ”tutti” on tehty
koverretusta lehmänsarvesta jonka päähän on kiinnitetty nahkapala. Maitosarven
pidike ”sarvenrenki” on veistetty litteästä alaspäin kapenevasta puupalasta joka
on taivutettu L-muotoon. Leveämmässä päässä on suurehko reikä johon sarvi
ripustetaan. Pidikkeen kapeampi pää pujotetaan patjan ja kehdon laidan väliin
niin että sarvi riippuu lapsen pään kohdalla.

Sofia Fredman Sulvan
Panesta lahjoitti maitosarven museolle vuonna 1946. Sarven reunaan on
kaiverrettu vuosiluku ”1876”, vuosiluvun yläpuolelle on porattu pieni reikä.
Sarven tutin on tehnyt lampaan-nahasta lahjoittaja vanhan mallin mukaan. Maitosarvi
on Sulvalta, Hemmingin talosta.

Maitosarven
pidike on ostettu Vaasalaisesta antiikkiliikkeestä vuonna 1945. Pidikkeen
alkuperä on tuntematon, mutta se on luultavasti Vaasan-seudulta.  Pidikkeen yläpinta on koristeltu
puuleikkauksin.  Alapintaan on veistetty
kirjaimet I.I.A, sekä viis- ja kahdeksankärkiset tähdet. Viisikärkinen tähti,
viisikanta, joka on yhtäjaksoisesti, piirrintä nostamatta tehty tähti, oli
vanha taikamerkki, jota käytettiin suojaamaan rakennuksia, käyttöesineitä ja
ruoka-astioita henkivoimia, noitia ja pahaa silmää vastaan. Kehdossa makaava
vauva katsottiin olevan erityisen altis näille voimille ja oli siksi erityisen suojelun
tarpeessa.

Sarveen
laitettiin tavallisesti lehmänmaitoa tai velliä, Pohjanmaalla lapsille
annettiin myös vedestä ja imelletyistä ruisjauhoista tehtyä syömäjuurta. Maitosarvi
asetettiin lapsen saataville siten, että tämä voi halutessaan imeä tutista
ruokaa

1700-luvulla
valtiovalta alkoi kiinnittää huomiota suureen lapsikuolleisuuteen Pohjanmaalla.
Erityisen synkkiä alueita olivat Pohjanmaan vauraat karjatalousalueet, joilla
naiset kiirehtivät synnytyksen jälkeen maataloustöihin. Vuosikertomuksessaan
kuninkaalle Pohjanmaan läänin maaherra kreivi Gustaf Piper kiinnitti huomiota
siihen, että äidit eivät imettäneet lapsiaan vaan ruokkivat näitä sarvesta,
joka oli ripustettu kehdon yläpuolelle. Jo 1700-luvun lopulla tiedettiin, että
sarviruokinnan keskeinen ongelma oli heikko hygienia; huomattava osa pienokaisista
kuoli todennäköisesti likaisten sarvien ja hapantuneiden ruokien aiheuttamiin
vatsatauteihin. Osittain ongelmana oli myös liian vahva ruoka. Jo 1750-luvulla
aloitettiin imetyksen puolesta voimakas valistus, joka ei kuitenkaan täysin
tehonnut ja lapsikuolleisuus pysyi korkeana 1800-luvun loppuun saakka.